Voi kuinka vaikeaa voi olla tehdä lehteen Singon muistokirjoitus, on tullut vaan lykättyä asiaa vaikka aikaa on kulunut jo yli 4 kk. Tänään ryhdistöydyin ja  katselin sitä varten kuvia ja tuli niin suuri ikävä. Kuvia ei ikinä voi olla liikaa ja nytkin tuntui, että olen kuvannut Sinkoa ihan liian vähän. Ihan viimeisiä kuvia en ole vieläkään pystynyt edes katsomaan, niiden avaaminen on vielä liian surullista. Katselemistani kuvista välittyi paljon rakkaita muistoja, joita kyynelsilmin katselin. Sinko vaan oli jotain niin erityistä minulle.