Käytiin Keijun kanssa avaamassa ulkokausi ja muutoinkin treenattiin pitkän tauon jälkeen. Alkuvuonna treenikertoja on kertynyt hävyttömän vähän, juoksujen, valeraskauden ja kaiken muun rumban ohella. Mutta olihan Keijussa virtaa, olin täysin äimistynyt kuinka se irtosi niin hyvin, kyllä se osaa jos viitsii. Treenaattiin tosi vähän, tehtiin pujottelun sisäänmenoja jotka meni hyvin, harjoiteltiin "väärän" puolen pujottelua, sekin ok. Varsinaista ratatreeniä ei tehty, pientä vauhtipätkää, takaakiertoja ja vähän valssausta. Siinä se, oli kiva treenata innokkaalla koiralla.

Sinkokin repesi täysin kun näki Ristinummen kentät, se on niin liikkis vaikkei vuosiin ole siellä mitään agilityä tehnyt niin silti se rakastaa sitä paikkaa. Käveleskeltiin vähän ja herra sai etsiä nakkeja, yritti ryökäle karata esteille useampaan otteeseen. Ei se kyllä omia rajojaan tunne. Tokoilla sen kanssa ei enään oiken voi, koska kortisonilääkityksen vuoksi sen keskittyminen on täysin nakkipalkassa ja päässä pyörii vain anna nakki, anna nakki. Ei se näe eikä kuule muuta kuin ruoan. Edes paikalla ei meinaa malttaa sen vertaa, että piilotan nakit. Kuola valuu ja suu jo syö kun ruokaa vain näyttääkin. Mutta sallittakoon se.

Muutoin eilen sen tassukarvoja trimmatessa hätkähdin kuinka paljon lihaskato on edennyt :( Ei se raukka ole kuin luut ja nahka. Turkkikin on ohentunut silmissä ja massu on jo melkein kalju. Pohjavillaa ei ole ja iho kuultaa päällysturkkia hieman kääntämälllä. Kovasti olen miettinyt taas mitä sen kanssa teen, meneekö tämä jo oman epäreiluuteni piikkiin. Mutta kun ei ole kipeän oloinen, nousee vaivatta, hyppää mielellään autoon, ei nuole jalkoja, haastaa Lentoa ja Keijua itse leikkiin ja muutoinkin on siis tosi iloisen ja veikeän oloinen. Mutta näyttää vaan aika kurjalta, paljon ikäistään vanhemmalta. Joten tulin siihen tulokseen, että katsellaan vielä päivä kerrallaan, aikaa ei voi olla enään paljon. Liikkumiseltaanhan sen on ollut jo useamman kuukauden parempi kun melkein vuoteen, eli voisi sanoa täysin oireeton. Mikä on musta aika uskomatonta. Niin vaikeita asioita nämäkin :(

Lennon jalat on olleet pikkasen paremmat, joten otin senkin kentälle. Tehtiin sivulletuloja, ja nakin perässä seuraamista. Lisäksi otin kosketuskepille menoa, keppi oli jo aika kaukana tai kaukana ja kaukana, varmaan viiden metrin päässä. Vauhtia piisasi ja kaikki meni oikein hienosti. Pidin sitä vähän irtikin ja naksuttelin lähelläolosta, on se uskomatonta mikä vaikutus naksulla on. Jos mulla olisi pelkät nakit taskussa ja palkkaisin lähelletulosta niin vaikutus ei olisi lähellekkään sama. Lennollahan on sellainen tapa, että juoksee aika kauas, odottaa siellä mua ja juoksee taas edemmäs. Tämä on ollut sillä jo aika pienestä. Ei siis nyt niinkään haahuile omiaan pitkin poikin, kulkee musta vaan luonnostaan liian kaukana mun makuun :)

Muutoin pikku Lento on tehnyt omatoimisia pihahommia, maasta nousevat kukat ovat ihmetyksen aiheita ja multa maistuu liian hyvin. Kukkien kasteluakin se ilmeisesti yrittää, kun kulkee Erkun pieni kastelukannu suussaan. Pitäisikin ottaa kuva puutarhurista. Pysyy uskomattoman hyvin pihalla vaikka portti on auki, ei lähde vieraiden juoksentelevien tai pyöräilevien lasten perään ei oikeastaan noteeraa niitä juuri mitenkään. Mikä on super hienoa ja aika uskomatontakin noin sosiaalisella ja pikkasen kiihkeällä luonteella.