Tehtiin perjantaina toinen jälki ja ei mennyt ihan putkeen. Lennolla oli jo pieni aavistus mistä on kyse ja vauhti oli sen mukaísta. Yritin jarrutella, että söisi namit ja etenisi hitaammin, siitäkös saatiin pyörimistä aikaiseksi ja koira sekaisin. Loppujäljen ajoi tarkasti perä edellä mun miettiessä, että mitäs nyt? Ihan alkujäljen ajoi musta hyvin. Joo, taidetaan tarvita hieman apua tässäkin lajissa. Mun kokemukset jäljeltä on niin vähäiset ja Sinkoa on aina saanut ohjata ja pitää tarpeen vaatiessa, mutta pikku hyrrää näköjään ei, tai ainakin mun tekniikka on siihen väärä.

Lennolla on hieman vaikeuksia ihan arkielämän koira- ja ihmiskohtaamisissa siis tuolla kadulla. Sitä kun täytyy liikuttaa pehmeällä niin hihnakävelyt on aina olleet hyvin lyhyitä tai suuntautuneet sitten kaupungille ja siellä homma onkin ihan ok ja koiriakaan ei juuri tule vastaan. Lento ottaa aika kovat kiepit toisista koirista, ehkä hieman on epävarmuuttakin mukana mutta suuressa määrin on ihan intoa ja halua. Ihmisetkin on niin ihania ja jos ne ei moikkaa niin se saattaapi huudella törkeyksiä niiden perään... Aloitti homman viime viikolla. Tänään sitten lähdettiin Erkun ja Lennon kanssa tuohon läheiselle "Normikselle" eli vanhalle maaseutuoppilaitokselle missä on nykyään hevostalli ja paljon ihmisiä lenkkeilemässä. Taskussa oli verilettuja ja naksu. Hihnakävely onnistui hienosti vetämättä ja nähtiin koiria useampikin, naksutin aina kun vilkaisikin muhun koirien ollessa näköpiirissä. Itse olin aika passiivinen ja vain melkein vain seisoin. Viimeisen koiran kohdalla istui jo rauhassa mun edessä, oikein hienoa. Ihmisille aluksi urputti, jos eivät hienoa ja taitavaa penneliä huomioineet. Loppulenkistä sekin ihan jees, mielellään toki menisi luokse muttei enään muuten reagoinut. Oikein onnistunut ja opettavainen tuokio siis, ja hevosiakin tuli moikattua. On se kurjaa kun kaikki tämmöiset normaalit jutut kärsii kun maailmaa ei olla voitu jalkojen vuoksi nähdä tarpeeksi. Tämäkin reissu oli kintuille vähän liikaa, oirehti taas enemmän. Mutta on sitä vaan nyt vietävä muualle kuin metsäänkin ja kaupunkikävelyille. Iltaisin otan sen monesti pienelle hihnalenkille, mutta eipä täällä silloin oikein kukaan liiku joten ihan liian vähän saa kokemuksia ja se näkyy.

Olin tänään Leena Piiran luennolla ja aiheena oli jotakuinkin koiran liikkuimisen ongelmat ja niiden tunnistaminen. Oli erittäin mielenkiintoinen luento ja moni näkemäni asia sai vahvistusta. Käsiteltiin miten koiran tulee liiikkua eri askelajeissa ja seistä, ja mitä poikkeamat ihanteesta voivat tarkoittaa. Välillä kyllä hirvitti, että onkohan terveitä koiria edes olemassa tai voiko ne kestää ilman ongelmia yhtään kolhua.

Keskustelin pikaisesti myös Lennon tilanteesta ja palaan asiaan kunhan saan tietää löydökset ja mitä sille tehdään. Kuntoutus sen kanssa tulee aloittaa melkein välittömästi ja ensi kesä antaa tärkeät suuntaviivat sen tulevaisuudelle. Kuntouttaminen tulee olemaan projekti, liikkuminen tulee sille opettaa uusiksi jne. Selkärangassa sillä saattaa olla ongelmia ja takajalka hommelit ovat ehkä heijaste siitä, ettei sieltä välttistä mitään luustollista edes löydy, oispa ihanaa.  Pentu yrittää koko ajan liikkua niin, ettei tuntisi kipua ja välttämättähän se ajaa koko koiran aivan väärään liikkeeseen, selkärangan kieroon ja koiran jumiin. Etujalkojen kääntyminen ei ehkä olekaan luustossa, vaan helpottaa niiden kääntämisellä omia kipujaan. Järkeenkäypää, sillä olenkin ihmetellyt, että raajat ovat välillä musta ok ja toisinaan ranskalaiset.

Sinko paran elämästäkin tuli entistä huonopi omatunto. Järjellä ajateltuna se on vaan jo niin loppu, mutta järki ja tunteet sanoo myös että se vielä nauttii elostaan eikä ole kohtuuttoman kipeä. Vai onko? Kuitenkin yritän ajatella asiaa realistisesti, mutta kykeneekö siihen kuitenkaan oman rakkaan koiransa kohdalla koskaan täysin? Etenkin kun tilanne on pitkäaikainen sairaus, merkit ja huononeminen on hidasta ja jatkuvaa. Olen pitänyt jalan suoraa oirehtimista eli ontumista mittarina ja yleistä fiilistä ja halukkuutta. Kaikki musta on näiltä osin "kunnossa", ei onnu, on oma-aloitteinen, menee minne tahtoo ja miten tahtoo ja kykenee rauhoittumaan. Tätä asiaa tulen pohtimaan varmasti viimeiseen päivään asti.

Kyynäroperoidusta koirista Piiralla oli myös ihan positiivisia kokemuksia, mitä aikaisemmin operoitu sen parempi ennuste. Harrastekoiria niistä ei tule, mutta oli huojentavaa kuulla että oireettomaan liikkumiseen kykeneviä kotikoiria kuitenkin. Voi kun Lennosta tulisi tälläinen!