Keijun ja Lennon elämä sujuu edelleen hyvin, muutama erimielisyys on tullut. Koska Lento ei aina ymmärrä terrierin viestintää, Lento menee kipsiin jos Keiju haukkuu ja alkaa itsekin haukkumaan ja Keijulta menee sitten käpy. Mutta näitä tilanteita tulee koko ajan harvemmin ja leikkivätkin jo yhdessä.

Yksinollessaan ovat täysin samassa tilassa, koska Lento päätti niin... Kun jätin ne ekaa kertaa kahdestaan laitoin Keijun makkariin portin taakse, siellä Sinkokin aina oli kun olivat Lennon kanssa kaksin. En tiedä oliko Keiju ulvonut sille vieraassa paikassa ja Lento oli aikansa pistänyt puuporttia säpäleiksi, minä pelastan sinut meiningillä. Kun tultiin kotiin, olivat kummatkin portin takan makkarissa. Lento oli sitten lopuksi hypännyt tuon yli metrisen portin yli Keijun luokse. En tajua miten se oli siihen pystynyt, alla on liukas kaakelilattia ja tilaa vauhdin ottamiseen ei ole, sen on täynyt loikata ilman vauhtia yli. On se hullu, mutta että näin hullu. Ihan olivat hengissä molemmat vaikka Keijulla oli makkarissa kongi ja luitakin. Joten ajattelin, että olkoot yhdessä ja niin ovat olleet.

Lento on ilmeisesti toipumaanpäin vatsaoireistaan, ei ole enään oksennellut. Tosin lääkitys on vielä päällä ja todellinen tilanne paljastuu vasta sen loputtua. Muutoinkin on hieman rauhoittunut, ajattelin kyllä että otamme tässä tunteja ongelmakoirakouluttajalta. Saadaan tuo koirien kohtaaminen taas mallilleen. On se parantunut jo hurjasti, mutta aseena on ollut tiukka kieltäminen ja kivojen koirien tapaaminen. Meidän suhde on muutoinkin varmaan ihan persuksillaan tai onkohan meillä edes sellaista. Lennon sairastelu on verottanut kaikkea pennun kanssa tehtävää normaalia puuhailua. Ajatelkaapas, ettette leiki ikinä koskaan pentunne kanssa ennen 6 kk ikää, saatikka ulkoile en kanssa pihaanne pidemmällä. Enhän mä edes tunne tuota pikkuista kiituria, mutta sen verran tiedän että pidän siitä mahdottomasti.

Jalat on ihan ok, onhan tuossa liikkumisessa merkkejä ja kenties opittuja tapojakin jotka askaruttavat ja nyt olisi oikeasti varattava aika osteopaatille. Metsälenkeista on tullut päivittäisiä ja se on hurja iloin aihe, viime viikolla Lento pääsi elämän ensimmäisen kerran 45 min lenkille ja oli ihan ok sen jälkeen. Oli se vaan mukava tunne. Vapaana se juoksee kuin hullu ja se vähän pelottaa, koska kropan hallinta ei ole kovinkaan hyvää. Mutta olen alkanut jo löysätä pipoa sen kanssa, se mikä on luissa tapahtunut alkaa olemaan jo tapahtunut ja enemmän vahinkoa tuotan koiralle pitämällä sitä eristettynä pumpulissa, nyt kun se ei oireile. Toistaiseksi näyttää siis kivalle, että olen löytänyt liikunnan suhteen keskitien millä kaikilla on mukava olla. Muussa treenailussa olisi nyt aktivoiduttava, ihan oikeasti nyt kun siihen on mahdollisuus ja jokaista liikettä ei tarvitse varoa.

Keijun kanssa on agiliidetty ja oltiin hyppyklinikalla. Oli kyllä mielenkiintoinen aihe ja saatiin Keijulle matkaan uusi palkitsemistapakin. Nyt ollaan treeneissä taas haettu motivaatiota ja olenkin saanut tosi kivoja vinkkejä sen nostoon. Viime treeneissä vaan "lihaksikkaat" reiteni tilttasi varmaan kolmen juoksuaskeleen jälkeen, joten meni sitten ihan sivusta seuraamiseksi. Oli niin karmea kipu.

Muutoinkin arki on muotoutumassa uusille uomille, kun aloitin työs viime viikolla. On se taas outoa 3,5 vuoden kotona olon jälkeen. Erkun päiväkoti ura ei ole lähtenyt ihan yhtä lupaavasti ja hyvissä merkeissä käyntiin kuin omani. Mutta eiköhän tuo totu.