viettää Singon kanssa viimeisiä yhteisiä päiviä :( Taistelua nivelrikkoa vastaan ei voi koskaan voittaa ja nyt on luovuttamisen aika käsillä. Toinen etunen on mennyt huimaa vauhtia huonommaksi ja nyt Sinko ontuu jo sisälläkin. Kipua ei sinänsä näytä, ja Lennon kanssakin leikkisi. Mutta oma sydän itkee katselessa sen liikkumista kun tietää kuinka vahva, voimakas ja vauhdikas se on ollut ja nyt se ei pääse edes ontumatta ravaamaan. Huomenna soittelen meidän lääkärille ja keskustelen asiasta, mutta luulen että enempää ei ole tehtävissä. 

Tuntuu niin surulliselle ja ylivoimaiselle ajatuskin siitä, että pian on luovuttava jostain niin tärkeästä ja upeasta kuin Sinko on. Anteeksi rakas enempää en voi auttaa, vaikka sydämestäni sitä haluaisin. Joudun pian päästämään sinut taivaan agilitykentille liitämään, metsäpoluille huimana kiitämään, olet voittamaton -minulle paras.

Vielä saan kuitenkin silitellä sinua, nytkin nukut jaloissani tyytyväisenä. Kohta menemme nukkumaan, vielä sinä tulet paikallesi sänkyni viereen. Voi kun tulisit vielä monesti.