
Bordercollie "Lento" Maccabee Hot Rhythem ja borderterrieri "Keiju" Foxforest Midas Touch. Muistoissamme bc Sinko" Thundersky's Curioso. Elämää ja tunteita siitä, kun kaikki ei mene niin kuin on suunnitellut. Tarinoissa saattaapi silloin tällöin esiintyä myös tulevat koiranohjaajat (?) Eerin (s. 3/05) ja Elle (6/2010)
Luca ja hänen lainaohjaajansa Sanna Kobylin osallistuivat agilityn uudenmaanpiirin mestaruuskisoihin viikonloppuna. Henkilökohtaisessa kilpailussa he sijoittuivat loistavasti hopealle! Tulos ratkaistiin kahden radan yhteistuloksella ja vain kaksi miniä saavutti tarvittavan tuloksen Kati Walan tuomaroimalta radalta. Ihanneaika oli todella tiukka ja Lucan nollatulokset olikin hieman yliaikaisia.
Luca starttasi myös seuramme JAU:n joukkueessa ja joukkue sai piirimestaruus hopeaa! Tällä radalla Luca oli kilttinä poikana varmistanut A:n kontaktin, ettei sille varmaan ole jäänyt nakkia. Niin Lucan tyyppistä, toisaalta ihana kun ei ole vielä koskaan tehnyt kontaktivirhettä joten sallitaan nämä hyvin harvakseltaan tehdyt hairahdukset
Sannalla oli muutenkin hieno päivä, hän saavutti myös oman espanjanvesikoiransa kanssa pronssin ja joukkueessa kullan. Onnittelut ja suuret kiitokset Lucan ohjaamisesta!
|
|
S. 26.10.2007

S. 21.4.2002

14.6.99-2.7.08
(kyynärnivelten nivelrikon
uuvuttamana)
Et ole poissa,
kuljet mukanani,
aina minussa.
Jäät sydämeeni asumaan.
Offshore Worker Accident Counter
Kävijät 12.4.08 ->