
Bordercollie "Lento" Maccabee Hot Rhythem ja borderterrieri "Keiju" Foxforest Midas Touch. Muistoissamme bc Sinko" Thundersky's Curioso. Elämää ja tunteita siitä, kun kaikki ei mene niin kuin on suunnitellut. Tarinoissa saattaapi silloin tällöin esiintyä myös tulevat koiranohjaajat (?) Eerin (s. 3/05) ja Elle (6/2010)
Luca on treenaillut agilityä jonkinverran ja viikonloppuna olisi sitten kisoissa kaksi starttia.
Lento on kanssa jatkanut agihömpöttelyä ja oppinut mm. hypyn naksuttimen kanssa. Eikä mennyt montaa kertaa, tosin tyyli on ehkä vielä vähän hassu. En taida kyllä opettaakaan kuin vaan maksimissaan tuon medikorkeuden. Putket menevät rutiinilla, ja olen joskus aina kahdella putkella ottanut jotain pieniä ohjauskuvioita. Aika kivasti se menee. Lento on ensimmäinen koirani joka ihan ilmiselvästi osaa esteiden nimiä, muut menee musta enemmän vartalon mukaan ja sinne minne viedään. Putkeen lähtee tosi kaukaakin ja hyppykäskyyn reagoi myös. Taitaa olla ihan seurausta tästä mun kankeasta tilasta ja siitä että olen yrittänyt hillitä vauhtia omalla passiivisella olemisella. Intoa kyllä riittää ja toivotaan että se pysyy kurissa, jos vauhtia ja vaarallisia tilanteita alkaa olemaan liikaa niin sitten pitää laittaa jarrua terveyden vuoksi.
|
|
S. 26.10.2007

S. 21.4.2002

14.6.99-2.7.08
(kyynärnivelten nivelrikon
uuvuttamana)
Et ole poissa,
kuljet mukanani,
aina minussa.
Jäät sydämeeni asumaan.
Offshore Worker Accident Counter
Kävijät 12.4.08 ->