Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Bordercollie "Lento" Maccabee Hot Rhythem ja borderterrieri "Keiju" Foxforest Midas Touch. Muistoissamme bc Sinko" Thundersky's Curioso. Elämää ja tunteita siitä, kun kaikki ei mene niin kuin on suunnitellut. Tarinoissa saattaapi silloin tällöin esiintyä myös tulevat koiranohjaajat (?) Eerin (s. 3/05) ja Elle (6/2010)

sanna.laaksonen@kotikone.fi

http://reprints.weebly.com

 

05.09.2009 - 21:52

Lennon kanssa ollaan tokoiltu omassa pihassa joka päivä, tehty pieniä juttuja ja olen ainakin yrittänyt vaatia sen suorittamaan annetut tehtävät. Seuraamisessa keskittyminen on ollut jokseenkin hyvää, mutta paikka on alkanut rakoilemaan, poikittaa hieman. Ollaan muisteltu taas jääviä liikkeitä, seisominen on ollut ihan hukassa. Istu, maahan onnistuu liikkeestä, seisomista olen vahvistanut muuten. Ihan hyvä mieli on treeneistä jäänyt, eikä koira ole kuseskellut kintuille.

Lucan kanssa tälle viikolle on mahtunut yhdet agilitytreenit, nekin kävin ihan itsekseni. Palkkasin nopeasta pujottelusta, ja tein radan pätkiä joissa oli paljon kääntymisiä-ne oli minusta loistavia. Kivat treenit taas.

Keijun verikokeiden tulokset tulivat, kaikki kokeet maksa, munuaiset, haima, kilppari jne olivat kunnossa! Mitään ihottumaa selittävää syytä ei niillä selvinnyt. Mutta kunhan iho saadaan kuntoon, niin on kiva kuulla, että ehkä sittenkin mulla on terve koira. Ihokin on jo paljon parempi, antibiottikuuria on vielä muutama päivä jäljellä. Keijun lihaskunto on vaan todella olematon, onhan se ollut lähes liikuttamatta 3-4 kk ja se on tehnyt tehtävänsä. Perjantaina otin sen kanssa ihan pienen pätkän agilityä, oli innoissaan muttei selvästi ihan terässä kuitenkaan. Lenkillä ja kotona on huomattavasti piristynyt, on jo ihan oma itsensä.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Lento 12 vkoa

 

S. 26.10.2007

 

Keiju

S. 21.4.2002

Sinko

14.6.99-2.7.08

(kyynärnivelten nivelrikon

uuvuttamana)

Et ole poissa,

kuljet mukanani,

aina minussa.

Jäät sydämeeni asumaan.

Kävijät

Offshore Worker Accident
Offshore Worker Accident Counter

Kävijät 12.4.08 ->