Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Bordercollie "Lento" Maccabee Hot Rhythem ja borderterrieri "Keiju" Foxforest Midas Touch. Muistoissamme bc Sinko" Thundersky's Curioso. Elämää ja tunteita siitä, kun kaikki ei mene niin kuin on suunnitellut. Tarinoissa saattaapi silloin tällöin esiintyä myös tulevat koiranohjaajat (?) Eerin (s. 3/05) ja Elle (6/2010)

sanna.laaksonen@kotikone.fi

http://reprints.weebly.com

 

03.03.2009 - 15:30

Keijulla oli hammaslääkärireissu, kun huomasin että sen on vaikea syödä. Tarkistelin sen suuta ja huomasin, että yksi premolaari ylhäältä oli melkein hukkunut ikeneen ja alhaalla osa isosta puruhampaasta. Reilu vuosi sitten Keijulta poistettiin hammaskivi ja premolaarin ympärillä oleva turvotus tulkittiin ientulehdukseksi ja olen sitä hammasta tässä vuoden mittaan ihmetellyt ja hieman epäillyt että kyseessä voisi olla ikenien liikakasvu.

Ja niin se nyt todettiinkin, muutaman hampaan kohdalla ikenissä on liikakasvua eli epulista ja toisella puolella ylhäällä ikenissä paksuuntumaa. Muutoin hampaat olivat hyvässä kunnossa, hammaskiveä poistettiin ja liikakasvua poltettiin pois. Keijun tilanne epuliksen suhteen on vielä lievä ja toivotaan, että se sellaisena pysyykin.

Enpä ole ennen moiseen vaivaan törmännyt, on kuitenkin kohtalaisen yleistä vanhemmilla koirilla ja Keijukin täyttää ihan pian seitsemän. Keijua oli nesteytetty hampaiden putsauksen aikana aika reippaasti kun oli niin kuiva. Kun kävin sitä hakemassa niin sanoin, että niin se on aina kuiva tyyppi Nauru. Keijuhan ei nimittäin juo oikeastaan koskaan, treeneissä nyt jonkinverran kun saa vettä missä on muutama koiranruokanappula joukossa. Kesällä sen ruoasta pitää tehdä vesivelliä, että saa nestettä ja tässä talvella en ole siihen ehkä kiinnittänyt tarpeeksi huomiota.

Tosin on meillä myös toinen juomaton koira, Lento. Lennolla juomattomuus johtuu ihan selvästi siitä kun vatsa oli huonona niin etenkin vedet se aina oksensi heti juomisen jälkeen paineella ulos. Nyt talvella se saa nesteensä lumen syönnistä ja kyllä se sentään joskus lenkin jälkeen latkii kupistakin.

Nyt on sitten kotona erittän väsynyt ja krapulainen koira, saa nähdä kuinka kipeäksi suu tulee, ihan siistin näköinen se kuitenkin on.

Koirien tuoreruokinta on siirtynyt askeleen eteenpäin ja Keiju saa kunnian aloittaa meidän perheen kohti luomumpaa ruokintaa projektin. Tosin muutama päivä taitaa mennä puurolinjalla, saattaa tuo suu olla sen verran kipeä. Lento saa ensin syödä kalliin Hilssinsä loppuun ja voihan olla, että sille ei edes barffaus sovi oksenteluherkkyyden vuoksi.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Lento 12 vkoa

 

S. 26.10.2007

 

Keiju

S. 21.4.2002

Sinko

14.6.99-2.7.08

(kyynärnivelten nivelrikon

uuvuttamana)

Et ole poissa,

kuljet mukanani,

aina minussa.

Jäät sydämeeni asumaan.

Kävijät

Offshore Worker Accident
Offshore Worker Accident Counter

Kävijät 12.4.08 ->