
Bordercollie "Lento" Maccabee Hot Rhythem ja borderterrieri "Keiju" Foxforest Midas Touch. Muistoissamme bc Sinko" Thundersky's Curioso. Elämää ja tunteita siitä, kun kaikki ei mene niin kuin on suunnitellut. Tarinoissa saattaapi silloin tällöin esiintyä myös tulevat koiranohjaajat (?) Eerin (s. 3/05) ja Elle (6/2010)

Hieman reilut 15 vkoa
Tänään kävimme Yliopistollisessa eläinsairaalassa jalkaa näyttämässä Mikael Moreliukselle. Vieläkin ollaan yhtä tietämättömiä asian suhteen. Ontuma paikallistettiin nyt oikeaan jalkaan, eli jalka on vaihtunut eikä pelkästään mun silmät harita ;) Ontuma paikkaa ei kuitenkaan paikallistettu. Lihaksistossa oikella oli jo havaittavissa pientä eroavaisuutta. Lääkäri ei nähnyt tarpeelliseksi kuvata uudelleen, koska sanoi ettei hän sieltä todennäköisesti mitään löydä. Uusinta kuvat otetaan vasta kahden viikon päästä, jos oireilu vielä jatkuu. Muuten mennään taas vielä parisen viikkoa levolla ;(
Muutoin ihan mukava käynti, vaikka olin jo ladannut toivon syyn löytymiseen. Lääkäri tutki todella huolella ja kiireettömästi. Vastaili kysymyksiin jne. Hänen luokseen siis ehdottomasti suuntaamme jatkossakin, jos jalat vielä vaivaavat.
Nyt Keijua juoksuttamaan ;)
|
|
S. 26.10.2007

S. 21.4.2002

14.6.99-2.7.08
(kyynärnivelten nivelrikon
uuvuttamana)
Et ole poissa,
kuljet mukanani,
aina minussa.
Jäät sydämeeni asumaan.
Offshore Worker Accident Counter
Kävijät 12.4.08 ->